Kipinä polkupyöriin

Pallas

Kipinä polkupyöriin taisi syttyä viikko sitten jokimaan rompetorilla. Joskus kymmenen vuotta sitten pistelin jo talteen tusinan verran -30-50 luvun pyöriä, mutta ne eivät ole ottaneet tuulta purjeisiinsa. Rompepäiviltä ostin perjantai iltana Pallas merkkisen hieman puutteellisen pyörän, johon tuli mukaan toinen raakile varaosiksi. Heräsi ajatus, että nyt teen sellaisen fiilistely fillarin tuohon maastopyöräni rinnalle. 

Homma starttasi renkaiden ostolla Motonetistä. Tallissa pistin pyörästä navat osiksi tarkastaakseni laakereiden kunnon, mutta harmikseni huomasin kaikkien laakereiden olleen tiensä päässä. Mitäpä nyt voisi olettaa, kun pyörä on ilmeisestikin 1937 vuosimallia.

Seuraavana vuorossa oli osien pesua, että voi alkaa selvittämään millaisia laakereita pitää etsiä. Eteen oli laitettu liian isot kuulat ja ne ei ollut ottaneet edes kunnolla kooleihin kiinni ja takana oli yhdet laakerit poljettu aivan murusiksi. Onneksi sentään koolit oli vielä suhteellisen hyvät. Laakereita löytyi yhdestä paikallisesta putiikista ja takaratas eräästä toisesta. Sitten olikin vain niputtelua tiedossa. Kaveri antoi jo ennen purkua hyvän neuvon. Takarattaan lukitusmutterissa on väärän kätinen kierre ja sen alla taas rattaassa aivan normaali. Ylimääräiseltä päänvaivalta vältyttiin, kun tämä oli ennalta tiedossa.

Kaikki palikathan lipsahteli kivasti toisiinsa keskiviikko illan ratoksi, mutta tottahan tämä uusi aluevaltaus tyssäsi kuin seinään! Sain nimittäin etu vanteelle kumin paikoilleen ja vanteen runkoon, sitten vuorossa olikin taka vanne. Ihmettelin miten kumi voi olla niin väljä vanteelle? Etu vanteen perusteella ostin 622 milliset kumit, mutta taka vanne olikin eri paria ja muutaman millin pienempi. En tiedä mikä ihmeen vanne tämä mahtaa olla, kun mittaa on jotain 617 millin luokkaa ja eihän tuo 622 millinen kumi siihen asetu. No, koeajot jäi toistaiseksi ajamatta. Seuraavaksi tarvii varmaan etsiä toinen vanne napoineen tai sitten pelkkä kehä ja opetella pinnaamaan se entiseen napaan. 

Minullahan ei ole ikinä ollut tapana ottaa asioita täysillä, kun saan jonkun uuden asian päähäni. No, niin ei käynyt tälläkään kertaa...Eipä. Eilen iltasella sain ajatuksen soittaa eräälle vanhalle herralle kenellä näin tyylikkään huoltopukin parisen vuotta sitten. Silloin kyselin ostaa sitä, mutta vastaus oli jyrkkä. Nyt kuitenkin ajattelin kysyä uudestaan ja herra sanoikin heti, että voi luopua siitä. Pyyhkäsin tänään aamulla Porvooseen katsomaan pukkia ja samalla sain isot laatikostot täynnä uusia osia. Nyt onkin sitten hetkeksi laakereita ja muita nippeleitä. Laatikoissa oli myös kasari ja ysäri osia, joita varmaan hävitän niitä tarvitseville.

Vanha herra oli hankkinut huoltopukin -70 vuonna ja sitä oli vuosien saatossa koittanut moni ostaa. Tänään pistin pukista kuvia facebookiin ja yhden harrastajan tiedon perusteella tämä olisi ennen sotia tehty. Se tieto lämmittääkin kivasti mieltä, koska 1930-1940 luku on suosikki aikakausia minulle. Kyllähän ne halvat Motonetin pukitkin saattaa asiansa ajaa, mutta tämä sopii talliini aivan täydellisesti. Pukki ei ollut kuin pientä putsailua ja voitelua vailla. Ei sen innostuksen tarvitse saada isoa kipinää syttyäkseen...

Trustivapaa Bensiini

Trustivapaa Bensiini

Teivon rompetorilla kävellessäni törmäsin tuttavaani, jonka kanssa jäin toviksi juttelemaan. Aikamme juteltuamme hän alkoi käsillä kuvailemaan millaisen bensamittarin on nähnyt ja kysyi kiinnostaisiko? "Siitä aukeaa pariovet näin ja siinä on kaksi lasiputkea". Vastasinkin heti, että kyllä kiinnostaa! Teivosta takaisin ajellessa sain tekstiviestin, jossa oli kaapista kuvia. Kaappi oli purettu isosta tankista pois ja soitinkin heti, että voin ostaa sen. Kotona katselin kuvia tarkemmin ja huomasinkin pumpun olevan Konelan tekemä. Yleensä nämä on Fennia merkkisiä ja tälläistä en ollut aiemmin nähnyt livenä. Normaali tallaajan silmään siinä ei juurikaan eroja erotu, mutta tarkemmin katseltuna kuitenkin jotain pientä.

 Pumppu on säilynyt alkuperäisessä kunnossa ja vielä alkuperäinen pistoolikin on tallessa. Pellitkin on suorat, eikä ruostekaan ole niihin juuri hampaitaan iskenyt kuluneiden vuosien saatossa. Tämä on jo toinen TB logoilla oleva kaappi joka minulla on ja tässäkin on asennettu valot sisälle. Pumppu on palvellut asiakkaita Heinolan marjoniemessä kyläkaupan pihalla.

 Aloinkin jo suunnitella, että voisin kunnostaa tämän ja nostaa sen tuohon vihreän jalan päälle. Tarkoituksena olisi pitää se Trustivapaan Bensiinin kuosissa, mutta en tiedä onko TB käyttänyt valujalkoja vai penkästään tankin päällä seisovia pumppuja? Toinen asia joka askarruttaa on se, että mikä on oikea väri TB kaapille? Kaverini entisöi tälläisen valkoiseksi, mutta minun molemmista kaapeista on pilkottanut hopeaa väriä. En sano etteikö olisi valkoinenkin voinut olla, mutta mustavalkoisten valokuvien perusteella on paha sanoa kumpi väri olisi oikea. Tarrat teetin jo valmiiksi ja samalla tuli Standardin tarrojakin. Molemmista löytyy ylimääräisiä, joten rohkeasti sähköpostia mikäli olet moisia vailla.

 TB aiheesta kirjoitellessa ajattelin samalla napsasta muutaman kuvan öljykannuista. Näitä "mutteri" logolla olevia Tebolin kannuja näkee aika harvoin. Nyt ei auta kuin vetää vilttiä korville. Huomasin juuri olevani kipeänä pääsiäisen kunniaksi.

Polkuauto

Puinen polkuauto

Toissa keväänä piti kirjoittaa pieni tarina löytämästäni polkuautosta, mutta se jäi kuitenkin kirjoittamatta. Nyt sitten asia tuli uudestaan esille, kun löysin toisen liki samanlaisen. Ensimmäinen auto löytyi aivan sattumalta, kun olin katsomassa myynnissä olevaa -69 R/T SE Chargeria. Yksi vuotta vanhempi on ollut tallissa jo yli kymmenen vuotta, joten tätä ei kuitenkaan ollut aivan pakko saada. Samalla reissulla huomasin puisen polkuauton tallin nurkassa. En nyt enää edes muista ostinko auton siltä seisomalta vai jäikö se asia vielä selvitykseen. Tämän ensimmäisen auton historia oli kuitenkin sellainen, että Kuusankoskella asuneen pikkupojan isä oli aikanaan rakentanut sen. Poika oli tarinan mukaan muuttanut -60 luvun alussa perheineen Torontoon ja antanut polkuauton naapurilleen. Chargeria kaupanneen naisen veli oli siis ollut tämä onnellinen polkuauton saaja ja sitä kautta se oli sitten päätynyt vuosien saatossa samaan talliin.

Polkuautossa on hauskasti käytetty takavaloina polkuyörän kissansilmiä ja pölykapseleina ovat auton rasvakupit. Yritin tarjoilla tästä juttua Kouvolan sanomiinkin, mutta ei heitä kiinnostanut yhtään. Kouvolan Swap & meet tapahtumaan mennessä nakkasin polkuauton Dodgen lavalle, koska tiesin siellä olevan myös polkuauto luokan. Vein sen raadin eteen arvosteltavaksi ja sillä irtosi polkuauto luokan pokaali. Osallistujia ei tosin ollut kuin yksi tämän lisäksi, mutta yhtä hyvin olisin voinut olla se häviäjäkin.

Syy miksi innostuin ostamaan toisen vastaavan omatekoisen polkuauton, oli sen väritys sekä rakenteissa olevat vastaavat piirteet. Alla oleva auto on siis tuore hankinta parin viikon takaa.

Hetken höpinöiden jälkeen mietin vielä olisiko tämäkin saman sepän tekemä, koska tämä löytyi Voikkaalta. Väritys ja vahva kädenjälki viittasivat samaan tekijään. Auton mukana seurasi kuitenkin kirje, joka vahvisti auton olevan yksittäinen käsityö. Onhan molempien autojen tekijät voineet olla samalla tehtaalla töissä ja sieltä sitten "lainanneet" maalia autojen värjäykseen.

Voikkaalla auto sijaitsi vanhassa kaupassa. En tietenkään malttanut olla kysymättä, että saisinko tutkia rakennusta paremmin. Pääsin käymään kaupan kellarissa ja vintillä. Kellarista tarttui jotain pientä käsiini ja vintiltä raahasimme 1925 vuodelta olevan Nationalin kassakoneen.

Tässä vielä kirje joka seurasi polkuauton mukana

"1952-luvulla puuseppä, isäni Valton Eino rakensi veljelleni ja minulle polkuauton. Ajan muistan siitä, että en ollut vielä koulussa. Muistan myös, että sen tekeminen oli iso työ. Sukulaismies kävi sitkeästi tarjoamassa apuaan, mutta isälleni se ei sopinut. Sukulaisen perheessä oli kolme villiä poikaa ja auto piti pitää kunnossa vielä valmistumisen jälkeenkin, tarkka mies kun oli.

Auton valmistuttua minä ja etenkin velipoika pidimme jöötä auton käytöstä. Ei saanut istua konepellillä, eikä pysäyttää äkkiä. Minä ajoin myös sillä autolla vaikka olinkin tyttö. Oli muuten jonoa, kun kettumäen muksut jonottivat omaa vuoroaan ja niin hiekka pöllysi kettumäentiellä"

Jämsän Hilkka

Aurinkopullo

 

Pitkään mietin, että olisi kiva oppia enemmän lasitavarasta ja vuosi sitten Tynell nappasi minut matkaansa. Kävi nimittäin niin, että innostuin keräilemään aurinkopulloja. Ostin ensin yhden pienen pullon ja sitten seuraavaksi isomman ja siinähän sitä taas oltiin. Vuosi kulunut ja rivi kasvanut. Nyt ollaan taas tilanteessa, että yleisimmät koot sekä värit on hyllyssä ja kalleimpien metsästys edessä. Vastaava tilanne kuin emalikylttien kanssa, eli harvemmin enää tulee sellaista vastaan jota ei seinällä jo olisi. Lasitavaran keräily tuntuu jakavan  mielipiteitä kahteen kastiin. Eipä sen väliä, sillä olen aiemminkin kerännyt sitä mikä itsestäni tuntuu hyvältä.

Tarvitseeko aurinkopullo enää esittelyä, en tiedä? No kerrotaan nyt kuitenkin. Aurinkopullo on Helena Tynellin Riihimäen lasille suunnittelema lasiesine, jota on valmistettu vuosina 1964-1974. Pulloja on neljää eri kokoa ja yllä olevassa kuvassa on koot 1/4, 2/4 ja 3/4. Isointa kokoa minulla ei valitettavasti ole vielä ensimmäistäkään. Pientä liikkuu paljon ja varsinkin kirkasta sekä keltaista väriä. Ne ovat yleisimmät ja halvimmat värit jokaisessa koossa. 3/4 koossa yleisin väri on varmasti vihreä, jossa on läpikuultava jalkaosa. Päävärejä on kuusi ja jonkin väitteen mukaan eri sävyvariaatioita olisi 17-20. Olen jo itsekin ostanut useamman tuplakappaleen, koska näiden väri näyttää kuvissa niin vaihtelevalta siitä riippuen millaista taustaa vasten niitä on kuvattu ja millaisessa valaistuksessa.

Tälläistä tällä kertaa. Jos eksyt blogiini ja sinulla on kirjahyllyssäsi joutilas aurinkopullo, niin älä epäröi tarjota sitä minulle kuvan kera. Yhteyttä voi ottaa helposti sähköpostin kautta. Toki muutkin aurinkopullojen kerääjät voivat lähestyä, sillä muutamia vaihtareita on kertynyt kuten edellä jo mainitsinkin.

Ja ettei joku jo kuvittele minun unohtaneen bensis keräilyä, niin pistetään pari Shellin löydöstä. Tuo ensimmäisen kuvan pienempi purkki löytyi juuri ja toisen kuvan 1920 lukuinen lasikupu.

Lenin

Lenin

Aina ei pysty selittämään tai kertomaan mistä innostus lähtee johonkin keräilykohteeseen? Nyt täytyy kuitenkin heti alkuunsa todeta, että näiden esineiden keräily ei ole minkäänlainen poliittinen kannanotto. Olen nimittäin tässä vuosien varrella ostanut muutamia metallista valettuja Leninin päitä ja nyt sitten ostin erään keräilijän koko kokoelman. Tiedän tämän nostattavan joidenkin karvat pystyyn, mutta tämä tosiaankin on vain keräilyä.

Taas kaikki oli yhden tekstiviestin päässä. Näin torin sivuilla yli kuukauden vanhan ilmoituksen, jossa luki "myydään neuvosto kamaa". Pistin tekstiviestin kyselläkseni olisiko yhtään Leninin päitä? Vastaukseksi sain, että "kyllähän niitä noin sata löytyy" ja "osta kaikki kerralla". Tässä vaiheessa en miettinyt minuuttia pitempään, vaan soitinkin heti kyselläkseni lisää. Sovimme tapaamisen seuraavalle viikonlopulle ja siihen asti mietiskelinkin mitä ne voisi maksaa? Olin varma, että kyseessä olisi niin kallis kasa ettei sitä olisi järkeä ostaa. Kouvolaan saapuessani hämmästys oli suuri, nimittäin Leninin päät oli levitetty isolle pöydälle ja niitä oli oikeasti paljon.

Kävimme päiden lisäksi kaikki muutkin Lenin tavarat läpi ja sovimme molempia tyydyttävän könttähinnan.

Pakettiauton kontti täyttyi aivan ongelmitta, sillä tavaraa oli paljon. Muutama tuossa jo kommentoikin Facebookissa, että sulatukseen vaan tollanen *aska! Se joka kerää tälläistä tavaraa, ymmärtää ettei tämän kokoista kokoelmaa kerätä vuodessa tai kahdessa. Henkilö keneltä nämä tuli, oli ollut vuosia töissä Neuvostoliitossa/Venäjällä.

Aiemmin kriteerinä on ollut se, että päät on pitänyt olla metallista valettuja. Tässä kasassa oli kyllä pari kipsistäkin joukossa. Yleisimmin ne ovat jotain alumiiniseosta, mutta näissä oli niin valurautaisia kuin pronssistakin valettuja.

Kotona tietysti aloitin esineiden läpikäynnin sillä, että levitin kaikki pitkin lattioita. Huvittavaa näissä on se, että Neuvostoliitossa on kaikki ollut kortilla, mutta tälläiseen pullisteluun on kuitenkin riittänyt varoja. Valtiolla on ollut omia taiteilijoitakin palkkalistoilla, jotka ovat työkseen tehneet patsaita. Tarkoituksena ei ole ripotella tätä punaista tavaraa pitkin taloa, vaan pitää ne tiukasti yhdessä huoneessa.

Moni onkin jo voinut lopettaa lukemisen tässä kohtaa ja nyt toivonkin, että saisin yhteydenottoja muiltakin Lenin keräilijöiltä. Patsaissa on joitain kaksoiskappaleita ja niitä voisin mahdollisesti vaihtaa sellaisiin joita ei vielä itselläni ole. Pari päivää tavaroita penkoneena ajattelinkin jo, että nyt riittää hetkeksi. Meni vissiin toiset pari päivää kunnes torilla törmäsin yhteen patsaaseen joka oli ostettava. 

Kaverini ehdotti, että vanhat kirjakaapit olisi loistavat näiden esillepanoon. Välittömästi aloinkin katselemaan sopivia. Sopivia tosin on koko ajan myynnissä ympäri Suomea, mutta hinnat on kaikkea muuta kuin sopivia. Sunnuntaina päivällä huomasin kaksi vitriiniä myynnissä Pasilassa 30 euroon ja yhden Sipoossa. Sain sovittua molemmista kaupat ja vielä noudot samalle kertaa. Sipoon kaappi tarttui ensimmäisenä kyytiin ja siitä sitten suorinta tietä Pasilaan. Saimme kaapit kyytiin ja kuorman sidottua, kunnes aloin puhumaan harrastuksestani. Pienten jutustelujen jälkeen kaappien myyjä kaivoi kaapista todella vanhan Elannon emaloidun lämpömittarin ja sellaisen vakuutusyhtiö kyltin jota minulla ei ennestään ollut.

Seuraava urakka onkin huoneen tyhjennys ja hiljalleen kaappien täyttäminen. Kaapit olisi tarkoitus vielä pestä kunnolla ja öljytä päällisin puolin. Samettinen lippu seinälle ja Lenin matto lattialle. Monestikin keräily alkaa hetken mielijohteesta ja yhdestä esineestä. Tämä alkoi juurikin siitä ja on pelkkää keräilyä, ei mitään muuta!

Rekordin pumppu osa 2

Pumppu projekti etenikin suunniteltua nopeammin ja todella mallikkaasti. Varmaan ensimmäinen projekti kymmeneen vuoteen jonka sain nopea tempoisesti valmiiksi, eikä se jäänyt tallin nurkkaan lojumaan.

Takana oleva luukku oli sen verran syöpynyt ja rapsakka, että päätin pyytää kaverin apua. Vanhaa ei ollut enää ideaa lähteä hitsailemaan ja kaverini teki särmärillä uuden. 2-3 millin välein olevat pokkaukset ei juuri paljastu kuvasta ja se onkin kuin mankelilla tehty. Omalla mankelillani siitä olisi tullut joka suuntaan kaareva, kun rullat olisivat joustaneet kahden millin pellin kanssa.

Pientä hionosäätöä ja reijät kulmiin, siihen se istuu hienosti!

 

Seuraavana vuorossa oli itse pumpun purkaminen. Lasit olivat aivan ruskeat ja pelkäsin etten saisi niitä mitenkään puhtaaksi. Nopea pesu liukkarilla ja ne olivat kuin uudet. Niklatut osat pesin myöskin ja kiillotin käsin Autosolin kanssa. Pienten linssien irrotukseen tein sopivan lätkän, jolla sain kierrettyä ne auki. Linssit ovat olleet niklatut ja ilmeisesti kiiltävät alkujaankin.

Seuraavaksi nakkasin osat pikapin lavalle ja lähdin puhallus hommiin. Jalan sekä kaapin puhalsin rautakuulalla ja tuttavani firmassa maalari ruiskuttikin niihin samalla kertaa pohjamaalin. Puhalluksen jälkeen jalasta paljastui aika roisi valu jälki, mutta tälläisiähän nämä ovat olleet aina. Kaappikin aaltoilee sieltä täältä, mutta ei sitä minusta pidä kittailla koska ei se ole ollut uutenakaan sen suorempi. 

Tässä välissä kävin kaverini luona puhaltamassa pumpun osat varovasti hienolla hiekalla. Niitä ei uskaltanut samoilla laitteilla puhaltaa, kuin jalkaa ja kaappia. Kaappikin piti puhaltaa kaukaa ja varoen. Hienoimman jäljen messinki osiin olisi tietysti saanut lasikuulalla, mutta ne oli tarkoitus kuitenkin maalata.

Seuraavaksi vuorossa oli punaisen maalin ruiskutus. Onneksi tein talliin pienen maalaustilan, kun en uskaltanut ulkonakaan ruiskuttaa. Tuo punainen väri tuntui nimittäin pöllyävän joka paikkaan todella hyvin. Tasapäiset ruuvit piti myös entisöidä, koska en halunnut laittaa uusia kuusiokantaisia pultteja.

Punainen väri oli ruiskutettu ja osat kuivahtaneet yön yli. Vuorossa olikin kaikista kiinnostavin vaihe, kasaus! Kiilloitetut osat näyttivat todella hyvältä kirkkaiden pumpun osien ja puhtaiden lasien kanssa!

On se kyllä hieno, vaikka itse sanonkin. Pientä sipistelyä siinä on vieläkin. Oviin tulee varmaan ensi viikolla Rekord tarrat, jos niiden teko vaan menee nappiin. Letkun sen sijaan sain uuteen loistoon, kun pesin sen kunnolla tinnerin kanssa ja käsittelin kumin kiillotusaineella. Jostain romutorilta pitäisi metsästää vielä sopivan vanhan näköiset klemmarit letkun molempiin päihin.
Siinä se nyt sitten komeilee tallissa. Voi olla että näitä pitää vielä toinen entisöidä vaikka Shellin väreihin?