California

Amerikan ihmemaa

Tätä kirjoittaessani istuin Boeingin kyydissä ja mietin miten saada kymmenisen tuntia kulumaan. Olen ollut kolme viikkoa Californiassa ja parhaillaan paluulennolla Losista Arlandaan. Syy miksi reissuun lähdin on se, että näin kaverini facebook seinällä vanhan International mainoksen. Mainoksen kuvassa oli -70 luvun alun International pikappi. Moisen näkemisestä harppasin craiglistin sivuille ja aloin etsiä samanlaisia myynnissä olevia Natikoita. Ensimmäinen eteen osunut nelivetoinen Natikka oli Ojaissa. Itseäni kiusatakseni pistin myyjälle meiliä ja kysyin onko se yhä myynnissä. Ensimmäiseen meiliin sain nopean vastauksen ja kyllä se oli vielä kaupan. Nopean innostuksen myötä varasin matkat kaverini kanssa ja lento häämöttikin parin viikon päässä. 

Ihokarvat nousi pystyyn kun fiilistelin ajatuksissani kuinka ajelisin pikapilla pitkin poikin auringonpaisteessa. Meni viikko eteen päin ja auto olikin myyty. Se oli ehkä pieni pettymys, nimittäin olin jo niin innoisani kyseisestä autosta. Meni sitten se toinenkin viikko ja pääsimme motellille Chinoon. En ollut nukkunut koko lennolla lainkaan ja ollut yli 30 tuntia hereillä samoilla silmillä. Siitä sitten nukkumaan ja ajatuksissa, että saa hyvin paikallisesta rytmistä kiinni. Aamulla herään viiden tunnin unien jälkeen kahdelta. Motellin wifillä pääsi jo sen verran nettiin, että pystyi taas aloittamaan craiglistin selailun. Kyllähän siellä kaikenlaista kivaa tulee aina vastaan vaikka ei mitään etsisikään. Ensimmäisenä päivänä hoidimme puhelinasiat kuntoon, jotta saamme autojen myyjiin kontaktin. Sen jälkeen lähdimme ajelemaan lähellä oleville vuorille. Ensipuraisu Californiaan oli mieletön. Lämmintä oli 32 astetta ja ei tietoakaan vesisateista, saati edes pilvistä.

Toisena aamuna heräsimme kolmelta. Taas koneet käyntiin ja nettiä auki. Melkein heti nenän eteen osuu -63 1/2 Galaxie. Yksi niistä takaraivoon kolahtaneista korimalleista, jota olen välillä miettinyt. Fordi näytti kuvissa oikeinkin asialliselta ja hinta myöskin. Aloin heti miettimään, että tämä ei kyllä ole pikappi. Siinä kohtaa tietty lohduttelin itseäni sillä, että onhan niitä kotona jo kolme ennestään. Sain myyjään helposti kontaktin ja hetken päästä olimmekin matkalla Fort Irwiniin. Reittiä katsellessa ihmettelimme miksei kyseisestä paikasta saa googlella streetview näkymää? Myyjä laittoi jossain vaiheessa tekstaria, että tulisi portille vastaan. Siinä kohtaa aloimme miettiä, että mihin ihmeen portille. Isolta tieltä poistuttuamme olimme ajaneen kymmenen mailia pitkän suoran ja hetken päästä tien laidalla oli panssarivaunu sekä helikopteri monumentti. Tässä kohtaa ihmettelimme vielä enemmän, että mihin ihmeen paikkaan olimme saapumassa.

Tälle tekstarissa mainitulle portille saapuessa tajusimme olevamme pienen sotilaskylän portilla. Jäimme siis porteille odottamaan, koska ei meillä ollut asiaa alueelle. Kymmenen minuutin päästä Galaxie kurvasikin parkkipaikalle ja aloitimme tutkailemaan autoa. Fordi näytti suoralta ja alkuperäisen oloiselta. Maalaus arviolta -90 lukua, sisusta alkuperäinen ja keulilla 352FE isolohko. Moottorin jatkeena oli cruise-o-matic ja peränä tietenkin yhdeksän tuumainen. Puolen tunnin tutkailun ja koeajon jälkeen aloimmekin vääntää kauppaa autosta. Pienen kinastelun jälkeen päädyimme molempia miellyttävään summaan ja oli aika kääntää keula kohti Chinoa.

En tiedä millaisia fiiliksiä kuvittelin saavani Natikalla ajamisesta, mutta kyllä tuokin vertojaan veteli. 1500 metrin korkeudesta vuorilta lasketellessa oli aivan mielettömät fiilikset. Näkymät oli aivan kuvailemattoman hienot ja olo oli kuin olisin ollut jossain elokuvassa.

Galaxie toi hienosti motellille ja sillä pysyi hyvin muun liikenteen seassa. Suomesta käsin voisi kuvitella, että vanhaa kalustoa näkee paljon liikenteessä. Highwayllä ajaessa klassikkoautoja ei vaan ollut yhtään. Luu ikkunasta roikkuen lasetellessa tuli todella hieno tunne, kun vierelle hidastaneesta uudesta Challengerista näyteltiin peukkua. Näitä rinnalla ajaneita autoja oli paluumatkalla useampi.

Motellin pihalla autoa tuli tutkiskeltua enemmän ja iltasella tilailin hieman osia siihen. Seuraavalla viikolla vaihtelin uudet tulpat ja johdot jne... Galaxien supsuttavaa pakoputkea tutkiessa huomasin sen olevan aivan seula. Netissä tutkailin uusien pakoputkistojen hintoja ja hintahaitari oli single putken 300:sta taalasta sitten 850 taalan tuplaputkiin. Sain idean lähteä korjaamoilta kyselemään pakoputkien hintoja. Päädyin mailin päässä olevalle verstaalle ja kerroin toiveeni. Sanoin haluavani tuplaputket, mutta alkuperäisen tyyliset ja hiljaiset. Yrityksen omistaja sanoi, että ne maksaa 400 taalaa. Seuraavaksi kysyin milloin sellaset voisi tehdä? Vastaus oli, että "heti". Jätin Galaxien pajalle ja lähdin muualle siksi aikaa. Pakko myöntää, että hieman jännitin mikä olisi lopputulos. Nelisen tuntia vierähti ja sitten tuli puhelu, että auton voisi noutaa. Jännitys tiivistyi kunnes huomasin, että pakoputket oli kuin tehdastekoiset. Ukot olivat taivutelleet todella hienot putket kaksilla vaimentimilla ja työnjälki oli mitä mainiointa.

Galaxiella tuli siinä reissun aikana käytyä myös Pomonan swapissa ja reissun loputtua ajelinkin sen Paramountiin pakkaamolle. Seuraavan kerran sen näkeekin helmikuussa, kun kontti saapuu Suomeen. Tuossa vielä muutama maistiainen Galaxiesta. Tässähän se talvi vierähtää autoa odotellessa. Voi olla että kirjoitan vielä lisääkin juttuja reissusta.

Kone ja terä

Restauranta rompepäivät järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa uudessa paikassa. Uusi paikka oli teivon ravirata Ylöjärvellä. Itse olen Restaurannassa käynyt ensimmäistä kertaa 14 vuotiaana ja isäni kyyditsemänä. Suuria odotuksia ei uuden paikan suhteen ollut ja on vaikea sanoa oliko myyjiä enemmän vai vähemmän, kuin vanhassa paikassa. Pikkolan koululla Kangasalla myyjiä oli monissa eri kohdissa ja teivossa kaikki myyjät oli ainakin saatu selkeästi yhdelle alueelle. Romutorille saavuin kaverini kanssa jo ajoissa perjantai aamuna. Pakko sanoa, että tavaraa löytyi kyllä yllättävän hyvin. Pakettiauto oli suorastaan täynnä siinä vaiheessa, kun piti kotia päin suunnata. Jos mietit miten otsikko ja Restauranta liittyvät toisiinsa, niin nyt sen kerron.

Polkupyörä innostuksen myötä tänä kesänä katseeni on kaikkialla kiinnittinyt polkupyöriin ja vanhoihin osiin. Rompetorilla silmääni pisti tämä vihreä menopeli. Sen kummemmin asiaan syventymättä kysyin polkupyörän hintaa. Myyjä sanoi ettei sitä halvalla myisi, kun on laittanut uudet kumitkin siihen ja se on täysin ajokunnossa. Hintapyynti oli 30 euroa, joten en lentänyt perseelleni vaan kaivoin äkkiä rahan esille. Oikeastaan alon katselemaan pyörää tarkemmin vasta kotosalla. Polkimet oli valkoiset ja penkki muovinen. Minulla oli liiterissä yksi saman ikäinen normaali Kone ja terän tekemä miestenpyörä, josta otin ajanhenkeen sopivan nahkaisen Lepperin penkin. Polkimet löytyi myös omasta varastosta ja ketjusuojan otin myös pois. Pyörä alkoi tutkiskelujen jälkeen vaikuttamaan vanhalta. Sitten ajattelin raapia takanavasta maaleja pois, että näkisin valmistusvuoden.

 Takanavasta paljastui vuosiluku 1942. Heti aloin miettiä olisiko pyörä ollut oikeasti sodassa? Eräältä sotapyörien harrastajalta sain mielipiteen, että pyörä vaikuttaisi osiltaan melko alkuperäiseltä. Se tuntuu todella oudolta, sillä eivät nämä helpolla sodassa päässeet ja tuskin se palvelus sotaan loppui.

 Pyörässä on vielä tehtaalla maalattu Kone ja terän logo, sekä keulalla leijonan kuva. Miten ihmeessä pyörä on säilynyt vielä alkuperäisessä maalissakin? Olen nähnyt -80 lukuisia armeijan pyöriä mitkä on olleet jo niin loppuun ajettuja, että osiakin on vaihdettu moneen kertaan. Liekö tämä jäänyt sodassa johonkin maataloon kätköön seisomaan vai miten tälläinen säilymö on olemassa? Sota-aikaan polkupyöristä, osista ja varsinkin renkaista oli huutava pula. Siviileiltäkin otettiin sotaan polkupyöriä kymmeniä tuhansia ja niiden rooli sodassa oli merkittävä. Tämä eläköitynyt veteraani on nyt palvellut minua harvasen ilta. Lapsuudenystävän kanssa ajeltiin kesällä Helsinki "ympäri" rantoja kierrellen. Kilometrejä sille muutaman tunnin lenkille tuli noin 43 ja pyörä oli leppoisa ajella. Suurempia muutoksia pyörälle en aijo tehdä. Navat ajattelin purkaa talvella, puhdistaa ja tarvittaessa laittaa uudet laakerit uusien rasvojen kera. Jonkun voi olla taas vaikea ymmärtää miten ihminen voi innostua polkupyöristä näin paljon. Onneksi sitä voi itse harrastaa juurikin sitä mistä sattuu sillä hetkellä tykkäämään. Mukavaa syksyä kaikille!

 

Kipinä polkupyöriin

Pallas

Kipinä polkupyöriin taisi syttyä viikko sitten jokimaan rompetorilla. Joskus kymmenen vuotta sitten pistelin jo talteen tusinan verran -30-50 luvun pyöriä, mutta ne eivät ole ottaneet tuulta purjeisiinsa. Rompepäiviltä ostin perjantai iltana Pallas merkkisen hieman puutteellisen pyörän, johon tuli mukaan toinen raakile varaosiksi. Heräsi ajatus, että nyt teen sellaisen fiilistely fillarin tuohon maastopyöräni rinnalle. 

Homma starttasi renkaiden ostolla Motonetistä. Tallissa pistin pyörästä navat osiksi tarkastaakseni laakereiden kunnon, mutta harmikseni huomasin kaikkien laakereiden olleen tiensä päässä. Mitäpä nyt voisi olettaa, kun pyörä on ilmeisestikin 1937 vuosimallia.

Seuraavana vuorossa oli osien pesua, että voi alkaa selvittämään millaisia laakereita pitää etsiä. Eteen oli laitettu liian isot kuulat ja ne ei ollut ottaneet edes kunnolla kooleihin kiinni ja takana oli yhdet laakerit poljettu aivan murusiksi. Onneksi sentään koolit oli vielä suhteellisen hyvät. Laakereita löytyi yhdestä paikallisesta putiikista ja takaratas eräästä toisesta. Sitten olikin vain niputtelua tiedossa. Kaveri antoi jo ennen purkua hyvän neuvon. Takarattaan lukitusmutterissa on väärän kätinen kierre ja sen alla taas rattaassa aivan normaali. Ylimääräiseltä päänvaivalta vältyttiin, kun tämä oli ennalta tiedossa.

Kaikki palikathan lipsahteli kivasti toisiinsa keskiviikko illan ratoksi, mutta tottahan tämä uusi aluevaltaus tyssäsi kuin seinään! Sain nimittäin etu vanteelle kumin paikoilleen ja vanteen runkoon, sitten vuorossa olikin taka vanne. Ihmettelin miten kumi voi olla niin väljä vanteelle? Etu vanteen perusteella ostin 622 milliset kumit, mutta taka vanne olikin eri paria ja muutaman millin pienempi. En tiedä mikä ihmeen vanne tämä mahtaa olla, kun mittaa on jotain 617 millin luokkaa ja eihän tuo 622 millinen kumi siihen asetu. No, koeajot jäi toistaiseksi ajamatta. Seuraavaksi tarvii varmaan etsiä toinen vanne napoineen tai sitten pelkkä kehä ja opetella pinnaamaan se entiseen napaan. 

Minullahan ei ole ikinä ollut tapana ottaa asioita täysillä, kun saan jonkun uuden asian päähäni. No, niin ei käynyt tälläkään kertaa...Eipä. Eilen iltasella sain ajatuksen soittaa eräälle vanhalle herralle kenellä näin tyylikkään huoltopukin parisen vuotta sitten. Silloin kyselin ostaa sitä, mutta vastaus oli jyrkkä. Nyt kuitenkin ajattelin kysyä uudestaan ja herra sanoikin heti, että voi luopua siitä. Pyyhkäsin tänään aamulla Porvooseen katsomaan pukkia ja samalla sain isot laatikostot täynnä uusia osia. Nyt onkin sitten hetkeksi laakereita ja muita nippeleitä. Laatikoissa oli myös kasari ja ysäri osia, joita varmaan hävitän niitä tarvitseville.

Vanha herra oli hankkinut huoltopukin -70 vuonna ja sitä oli vuosien saatossa koittanut moni ostaa. Tänään pistin pukista kuvia facebookiin ja yhden harrastajan tiedon perusteella tämä olisi ennen sotia tehty. Se tieto lämmittääkin kivasti mieltä, koska 1930-1940 luku on suosikki aikakausia minulle. Kyllähän ne halvat Motonetin pukitkin saattaa asiansa ajaa, mutta tämä sopii talliini aivan täydellisesti. Pukki ei ollut kuin pientä putsailua ja voitelua vailla. Ei sen innostuksen tarvitse saada isoa kipinää syttyäkseen...

Trustivapaa Bensiini

Trustivapaa Bensiini

Teivon rompetorilla kävellessäni törmäsin tuttavaani, jonka kanssa jäin toviksi juttelemaan. Aikamme juteltuamme hän alkoi käsillä kuvailemaan millaisen bensamittarin on nähnyt ja kysyi kiinnostaisiko? "Siitä aukeaa pariovet näin ja siinä on kaksi lasiputkea". Vastasinkin heti, että kyllä kiinnostaa! Teivosta takaisin ajellessa sain tekstiviestin, jossa oli kaapista kuvia. Kaappi oli purettu isosta tankista pois ja soitinkin heti, että voin ostaa sen. Kotona katselin kuvia tarkemmin ja huomasinkin pumpun olevan Konelan tekemä. Yleensä nämä on Fennia merkkisiä ja tälläistä en ollut aiemmin nähnyt livenä. Normaali tallaajan silmään siinä ei juurikaan eroja erotu, mutta tarkemmin katseltuna kuitenkin jotain pientä.

 Pumppu on säilynyt alkuperäisessä kunnossa ja vielä alkuperäinen pistoolikin on tallessa. Pellitkin on suorat, eikä ruostekaan ole niihin juuri hampaitaan iskenyt kuluneiden vuosien saatossa. Tämä on jo toinen TB logoilla oleva kaappi joka minulla on ja tässäkin on asennettu valot sisälle. Pumppu on palvellut asiakkaita Heinolan marjoniemessä kyläkaupan pihalla.

 Aloinkin jo suunnitella, että voisin kunnostaa tämän ja nostaa sen tuohon vihreän jalan päälle. Tarkoituksena olisi pitää se Trustivapaan Bensiinin kuosissa, mutta en tiedä onko TB käyttänyt valujalkoja vai penkästään tankin päällä seisovia pumppuja? Toinen asia joka askarruttaa on se, että mikä on oikea väri TB kaapille? Kaverini entisöi tälläisen valkoiseksi, mutta minun molemmista kaapeista on pilkottanut hopeaa väriä. En sano etteikö olisi valkoinenkin voinut olla, mutta mustavalkoisten valokuvien perusteella on paha sanoa kumpi väri olisi oikea. Tarrat teetin jo valmiiksi ja samalla tuli Standardin tarrojakin. Molemmista löytyy ylimääräisiä, joten rohkeasti sähköpostia mikäli olet moisia vailla.

 TB aiheesta kirjoitellessa ajattelin samalla napsasta muutaman kuvan öljykannuista. Näitä "mutteri" logolla olevia Tebolin kannuja näkee aika harvoin. Nyt ei auta kuin vetää vilttiä korville. Huomasin juuri olevani kipeänä pääsiäisen kunniaksi.

Polkuauto

Puinen polkuauto

Toissa keväänä piti kirjoittaa pieni tarina löytämästäni polkuautosta, mutta se jäi kuitenkin kirjoittamatta. Nyt sitten asia tuli uudestaan esille, kun löysin toisen liki samanlaisen. Ensimmäinen auto löytyi aivan sattumalta, kun olin katsomassa myynnissä olevaa -69 R/T SE Chargeria. Yksi vuotta vanhempi on ollut tallissa jo yli kymmenen vuotta, joten tätä ei kuitenkaan ollut aivan pakko saada. Samalla reissulla huomasin puisen polkuauton tallin nurkassa. En nyt enää edes muista ostinko auton siltä seisomalta vai jäikö se asia vielä selvitykseen. Tämän ensimmäisen auton historia oli kuitenkin sellainen, että Kuusankoskella asuneen pikkupojan isä oli aikanaan rakentanut sen. Poika oli tarinan mukaan muuttanut -60 luvun alussa perheineen Torontoon ja antanut polkuauton naapurilleen. Chargeria kaupanneen naisen veli oli siis ollut tämä onnellinen polkuauton saaja ja sitä kautta se oli sitten päätynyt vuosien saatossa samaan talliin.

Polkuautossa on hauskasti käytetty takavaloina polkuyörän kissansilmiä ja pölykapseleina ovat auton rasvakupit. Yritin tarjoilla tästä juttua Kouvolan sanomiinkin, mutta ei heitä kiinnostanut yhtään. Kouvolan Swap & meet tapahtumaan mennessä nakkasin polkuauton Dodgen lavalle, koska tiesin siellä olevan myös polkuauto luokan. Vein sen raadin eteen arvosteltavaksi ja sillä irtosi polkuauto luokan pokaali. Osallistujia ei tosin ollut kuin yksi tämän lisäksi, mutta yhtä hyvin olisin voinut olla se häviäjäkin.

Syy miksi innostuin ostamaan toisen vastaavan omatekoisen polkuauton, oli sen väritys sekä rakenteissa olevat vastaavat piirteet. Alla oleva auto on siis tuore hankinta parin viikon takaa.

Hetken höpinöiden jälkeen mietin vielä olisiko tämäkin saman sepän tekemä, koska tämä löytyi Voikkaalta. Väritys ja vahva kädenjälki viittasivat samaan tekijään. Auton mukana seurasi kuitenkin kirje, joka vahvisti auton olevan yksittäinen käsityö. Onhan molempien autojen tekijät voineet olla samalla tehtaalla töissä ja sieltä sitten "lainanneet" maalia autojen värjäykseen.

Voikkaalla auto sijaitsi vanhassa kaupassa. En tietenkään malttanut olla kysymättä, että saisinko tutkia rakennusta paremmin. Pääsin käymään kaupan kellarissa ja vintillä. Kellarista tarttui jotain pientä käsiini ja vintiltä raahasimme 1925 vuodelta olevan Nationalin kassakoneen.

Tässä vielä kirje joka seurasi polkuauton mukana

"1952-luvulla puuseppä, isäni Valton Eino rakensi veljelleni ja minulle polkuauton. Ajan muistan siitä, että en ollut vielä koulussa. Muistan myös, että sen tekeminen oli iso työ. Sukulaismies kävi sitkeästi tarjoamassa apuaan, mutta isälleni se ei sopinut. Sukulaisen perheessä oli kolme villiä poikaa ja auto piti pitää kunnossa vielä valmistumisen jälkeenkin, tarkka mies kun oli.

Auton valmistuttua minä ja etenkin velipoika pidimme jöötä auton käytöstä. Ei saanut istua konepellillä, eikä pysäyttää äkkiä. Minä ajoin myös sillä autolla vaikka olinkin tyttö. Oli muuten jonoa, kun kettumäen muksut jonottivat omaa vuoroaan ja niin hiekka pöllysi kettumäentiellä"

Jämsän Hilkka